lauantai 8. elokuuta 2009

1920-luvun ikkunapokien tuunailua

Tuossa viikolla mieleeni putkahti idea, johon tarvitsisi vanhoja ikkunanpokia. Hetki miehen kanssa mietittii, mistä moisia voisi saada ja otettiin puhelu anoppilaan. Mökiltä sitten löytyi ihan kaksin kappalein \o/

Katsokaahan millaiset aarteet siis löytyi.


Aloitettiin jo hiukan hommia ja raaputeltiin maalit pois, siinä olikin hommaa sillä valkoisen maalin alta paljastui jotain kellertävää ja sen alta vihreää. Pestiin ikkunat ja raaputeltiin niistä maalia sekä tiivisteet pois. Lasit otettiin myös pois, jotta saadaan sitten maalit niistä raaputeltua (joku todella huolimaton on ollut maalamassa, kun ikkunoissa vaikka kuinka ja paljon maalia) ja pestyä oikein kunnolla. Lasit ovat todella ohutta ja niiden kanssa saa oll avarovainen, ettei rikki mene. Mies näytti sitten puuosille vähän sähköistä hiomakonetta, jotta saataisiin mahdollisimman hyvin vanha maali pois ja uusi tasaisesti tilalle.
Viikolla käydään sitten maalaamassa ja kittaamassa.

Jaa, että mitä tuosta sitten isoa tulee?
Laitan lasien taakse valokuvia ja olohuoneen seinälle : )

Leikin myös luontokuvaajaa, kun perhoset niin kivasti liihottelivat pitkin mökin pihaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti